Oppimistulokset saadaan nousuun – tutkimusnäyttö opetuksen kehittämisen perustaksi ideologisten ratkaisujen sijaan
Pisa-tutkimusten mukaan peruskoulutuksen oppimistulokset Virossa kehittyvät nousujohteisesti. Suomessa ollaan lähes syöksykierteessä. Selitykseksi on tarjottu sosioekonomisia syitä. Eli vanhempien taloudelliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat oppilaiden oppimistuloksiin. Peruskoulun ydinajatus on kuitenkin tarjota tasavertaiset kouluttautumismahdollisuudet oppilaille heidän sosioekonomisista taustoista riippumatta. Missä menee pieleen?
Pisan kansallisen tutkimusjohtajan Arto K. Ahosen mukaan Viron Pisa-menestystä selittänee se, että Viron kouluajattelussa on nyt paljon samoja mausteita, joita suomalaisissa luokkahuoneissa nähtiin Pisa-menestyksen huippuvuotena 2003.
Opettajien mielestä 2000-luvulla tehdyt jatkuvat koulu-uudistukset on tehty oppimistulosten kustannuksella ilman kunnollista kokeilua ja tutkimusnäyttöä. Viimeisimpiä tällaisia uudistuksia ovat inkluusio, itseohjautuvuus ja avoimet oppimisympäristöt. Pahimmillaan riittämättömillä resursseilla toteutettu inkluusio on ennemminkin heitteillejättöä kuin tasavertaisten mahdollisuuksien tarjoamista.
Itseohjautuvuuden taustalla on 2016 voimaan tullut uusi opetussuunnitelma, jonka tavoitteena on vahvistaa oppilaiden omaa aktiivisuutta, vastuuta ja lisätä elinikäistä oppimisen iloa. Tutkimusten ja käytännön kokemusten mukaan tiedetään, että itseohjautuva opetusmetodi ei sovellu peruskouluikäisten opetukseen. Tässäkö syy siihen, että suuri joukko alakouluikäisiä ei opi lukemaan eikä laskemaan?
Koulumotivaation lasku, häiriköinti tai syrjäytyminen on luonnollinen seuraus, jos puutteet luku- ja laskutaidoissa estävät oppimisen. Samalla koulukiusatuksi joutumisen riski kasvaa.
Ylen uutislähetyksessä marraskuussa 2019 lastenpsykiatrian apulaisylilääkäri Päivi Lindholm kertoi alakouluikäisten neuropsykologisten oireiden rajusta lisääntymisestä. Syyksi hän näkee uuden opsin (2016) tuomat muutokset: avoin oppimisympäristö, uudet oppimistavat, ryhmätöiden lisääntyminen, ilmiöpohjainen oppiminen.
Pelkät sosioekonomiset syyt eivät selitä Suomen Pisa-tulosten alamäkeä eikä lukutaidottomuuden lisääntymistä. Virossa on vähintäänkin samantasoisia eroja oppilaiden vanhempien sosioekonomisissa taustoissa. Kun oppilas ei opi koulussa, niin on itsestään selvää, että sosioekonomiset syyt voimistuvat. Ne lapset, joita vanhemmat pystyvät opettamaan tai joille vanhemmat pystyvät hankkimaan yksityisopetusta, menestyvät.
Ideologinen ja erittäin kallis oppivelvollisuusiän nostokaan ei tätä asiaa korjaa. Puuttuva lukutaito sen paremmin kuin laskutaitokaan ei korjaudu sillä, että opiskelija pakotetaan istumaan muutama lisävuosi koulussa. Alaluokilla hankittu peruslukutaito ja luetun tekstin ymmärtäminen on kaiken oppimisen perusta ja edellytys.
Oppimistulokset saadaan nousuun, kun oppiaineiden erilaisuuden huomioivat opetusmetodit, opetusryhmädynamiikka, tukipalvelut (psykologit, kuraattorit, erityisopettajat) ja opettajien työmäärä hoidetaan kuntoon. Muutosten pohjaksi on otettava ideologisten ratkaisujen sijaan tutkimusnäyttöön pohjautuvia oppiaineiden erilaisuuden huomioivat pedagogiset ratkaisut. Opetushallituksessa, sen paremmin kuin opetusministeriössäkään ei haluta tunnustaa toimimattomien opetustapojen, haastavien opetusryhmien, opetukseen sopimattomien tilaratkaisujen ja riittämättömän tuen merkitystä ongelmiin.
Ykkösaamussa 19.10.2019 tutkija Jari Salminen toteaa: ”Paljon on muutettu ilman kunnollista kokeilua ja tutkimusnäyttöä (integroitu erityisoppilaita perusryhmiin, digitalisaatio, kouluissa lukuisia hankkeita)”. Aino Saarisen väitöskirjan (12.11.2020) mukaan itseohjautuvuutta edellyttävien oppimismenetelmien ja digitaalisten oppimismenetelmien käyttö oli yhteydessä heikompiin oppimistuloksiin.
Mikäli tilannetta ei tarkastella kriittisesti oppimisen näkökulmasta ja korjata edellä mainittuja virheitä, tulee koululaitoksestamme yhä enemmän eriarvoistava. Mielestäni juurikin viimeisimmät peruskoulu-uudistukset ovat niitä, jotka kaivavat esiin sosioekonomisten taustojen vaikutukset oppimiseen. Onko meillä, pienenä kansakuntana, vara seurata tätä oppimistulosten syöksykierrettä?
Tuula Perunka
Tuula Perungan kommentteja ja kysymyksiä opetusneuvos Marjo Rissasen kirjoitukseen Kalevassa 14.10.2021
Opetusneuvos toi omia näkemyksiä Kalevassa julkaistuun kirjoitukseeni 10.10.2021, joita puolestani haluan kommentoida ja esittää aiheeseen liittyviä kysymyksiä.
Opetusneuvos Marjo Rissanen opetushallituksesta kirjoittaa Kalevassa 14.10.2021: ”Nykyisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) laatimiseen osallistui yli 300 henkilöä. Suurin osa oli opettajia ja rehtoreita, mutta mukana oli myös useita kasvatustieteen ja -psykologian professoreita ja tutkijoita, opettajankouluttajia ja muita koulutusalan asiantuntijoita.”
Omat kommentit ja kysymykset:
- Otettiinko kentällä työskentelevien opettajien ja opetushallituksessa vierailleiden delegaatioiden viestit huomioon OPS:a laadittaessa? Epäilen tätä, sillä edelleen kentällä toimivat opettajat ja oppilaat kritisoivat erittäin voimakkaasti inkluusiota, itseohjautuvuutta, avoimia oppimisympäristöjä ja liiallista digivälineiden käyttöä opetuksessa. Tämän saimme lukea mm. Ilta-Sanomien syyskuun 2021 alun kyselyistä opettajille ja oppilaille. Mikäli opettajia aidosti kuullaan, niin nyt on päättäjien aika osoittaa se.
- Väitän, että koulumaailman ulkopuolella toimiva tutkija ilman kunnollista ja laajamittaista tutkimusta ei pysty ideoimaan koulumaailman opetustapoja, jotka toimisivat kaikissa oppiaineissa. Pelkkä kasvatustieteellinen tai psykologinen näkökulma ei riitä pohjaksi esimerkiksi matematiikan pedagogiikan kehittelyyn.
Oliko OPS 2016 laadinnassa mukana tutkijoita tai asiantuntijoita, joilla oli käytännön tuntemusta matematiikan opettamisesta? Jos oli, niin miten heidän näkemykset huomioitiin?
Esim: Pasi Sahlberg kirjoitti Opettajalehdessä (15.1.2016): ”OECD toteaa, ettei tietokoneiden käyttö kouluissa tai kotona paranna lukutaidon tai matematiikan oppimista. Amerikkalaisessa tutkimuksissa on todettu netin suurkäyttäjien aivotoiminnoissa sellaisia fysiologisia muutoksia, jotka vaikeuttavat syväoppimista. Oppimisesta tulee pinnallista digitaalista loikkimista, josta syvällinen ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen uupuvat.” Pasi Sahlberg on kansainvälisesti tunnustettu koulutuksen asiantuntija ja lisäksi hän on uransa alkuvaiheissa työskennellyt matematiikan ja tietotekniikan opettajana yläkoulussa ja lukiossa.
Eräs matematiikan opettaja itse tutki itseohjautuvuuden toimivuutta matematiikan opetuksessa kahden eri ryhmän avulla. Toisessa ryhmässä opiskelijat itseohjautuivat ja toisessa opettaja opetti. Tämä kyseinen opettaja päätyi samaan tulokseen kuin minä omissa kokeiluissani. Itseohjautuvat oppilaat eivät ymmärtäneet syvällisesti opiskeltavia matematiikan asioita. He opettelivat paljon asioita ulkoa ja useammin tekivät vääriä johtopäätöksiä laskutoimituksista.
Esim: (2x)2=4x2, mutta (2+x)2 ≠ 4 + x2. Jos ei ymmärrä jälkimmäisen lausekkeen ajatusta, niin itseohjautuvuus johtaa väärään ratkaisuun.
Mitä enemmän näitä päättelyvirheitä matematiikassa oppilaalle kertyy sitä vaikeammaksi opiskelu jatkossa muodostuu ja motivaatio aineen opiskeluun laskee. Päättäjien hälytyskellojen pitäisi viimeistään nyt soida, kun huolestuttavan moni alakouluikäinen ei osaa laskea. Ehdotankin puolueetonta vertailevaa tutkimusta esimerkiksi murtolukulaskennan oppimisen testaamiseksi alakoulussa kahdessa ryhmässä, itseohjautuvassa ja oikeaoppisessa opettajajohtoisessa (≠ luennointi). Toivon, että tämä tutkimus tehdään puolueettomasti kumpaakaan mallia suosien ja tutkimuksen asettelu, toteutus ja tulokset julkistetaan.
Miten työryhmässä mukana olleet tutkijat perustelevat itseohjautuvuuden käyttöä esimerkiksi matematiikan opetuksessa? Kaikkiin oppiaineisiin ei toimi samat pedagogiset menetelmät ja työkalut. Huomioitiinko ja ymmärrettiinkö tämä näkökulma opetussuunnitelmia 2016 (peruskoulu ja lukio) laadittaessa?
Esim: Kävin taannoinPasi Sahlbergin yhteistoiminnallista oppimista käsittelevällä luennolla. Kysyin häneltä: ”Miten yhteistoiminnallinen oppiminen toimii lukion pitkään matematiikkaan?” Hän piti hetken tauon ja sanoi:” Ei se kovin hyvin lukion pitkän matematiikan opetukseen sovi.” Entisenä matematiikan ja tietotekniikan opettajana ja yhteistoiminnallisuuteen opetusmetodina perehtyneenä hän pystyi vahvistamaan omaa näkemystäni yhteistoiminnallisuuden sopimattomuudesta matematiikan opetukseen.
Esim: Tekstin kirjoittaminen tietokoneella äidinkielen oppitunnilla on järkevää, mutta matemaattisen tekstin kirjoittaminen kaavaeditorilla hidasta. LOPS 2016 ei huomioinut oppiaineiden erilaisuutta sähköisten abittityökalujen suhteen (=ohjelmat, jotka pitää hallita yo-kokeessa). Matemaattisisa aineissa (matematiikka, fysiikka, kemia) opiskelijan pitää hallita useita eri ohjelmia (libreoffice, laaja laskinohjelma texas tai casio, geogebra, abittikaavaeditori, loggerbro, marvinsketch), kun muissa oppiaineissa selvitään pelkällä tekstinkäsittelyohjelmalla (libreoffice).
Oppiaineet ovat opetuksen ja oppimisen näkökulmasta erilaisia! Tämä näkökulma tulee aina ottaa huomioon opetussuunnitelmia tehtäessä!
Opetusneuvos Marjo Rissanen opetushallituksesta kirjoittaa Kalevassa 14.10.2021: ”Maailma muuttuu, ja koulutuksen on muututtava sen mukana. Siksi nykyisissä opetussuunnitelman perusteissa huomioidaan OECD:n tunnistamat tulevaisuuden osaamistarpeet, kuten oppimaan oppiminen ja oppilaan toimijuus. Tulevaisuustaitoja harjoitellaan oppiainekohtaisten tavoitteiden rinnalla laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksissa. Itseohjautuvuuden harjoitteluun kuuluu se, että oppilaat tunnistavat oman tapansa oppia ja saavat siten eväitä elinikäiseen oppimiseen. Vastuu opetuksesta on edelleen opettajalla, ja itseohjautuvuutta harjoitellaan yhdessä opettajan kanssa ikätasolle sopivalla tavalla.”
Omat kommentit ja kysymykset:
- Lähdettiinkö OPS – valmistelussa liikkeelle avoimelta pöydältä oppimisen näkökulmaa painottaen vai ohjasiko muuttuvan maailman vaatimukset itseohjautuvuudesta ja digitaalisuudesta OPS:in ja LOPS:n valmistelua?
- Itseohjautuvuuden kehitys kulkee vahvasti käsi kädessä aivojen otsalohkojen kehityksen kanssa ja otsalohkojen kehitys jatkuu aikuisuuteen saakka. Tämä todennettiin myös Aino Saarisen väitöskirjassa (12.11.2020). Missä opetussuunnitelman kohdassa on avattu auki millaista itseohjautuvuus eri ikätasoilla on? Vastuu heitetään opettajalle: ”Itseohjautuvuutta harjoitellaan yhdessä opettajan kanssa ikätasolle sopivalla tavalla.”
- Ilmiöpohjainen oppiminen, itseohjautuva oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen avoimissa/muunneltavissa oppimisympäristöissä haastaa erityisesti neuropsykologisista oireista (aivotoiminnan häiriöitä kuten muistivaikeudet, tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn häiriöt) ja mielenterveysongelmista kärsiviä oppilaita, joiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Mikä merkitys näiden ongelmien lisääntymiseen on koronan lisäksi OPS:n (2016) tuomilla muutoksilla: avoin oppimisympäristö, uudet oppimistavat, ryhmätöiden lisääntyminen, ilmiöpohjainen oppiminen? Tutkimusta tästäkin tulisi tehdä äidinkielen ja matematiikan osalta, vertailuryhmien avulla. Verrokkiryhmänä olisi oikeaoppinen opettajajohtoinen opetus (≠luennointi).
- Matematiikan osalta huomioitavaa on, että kouluasteelta ylöspäin siirryttäessäopiskeltavat asiat samalla vaikeutuvat ja uutta opiskeltaessa aiemmin opittu pitäisi hallita. Lukiossa matematiikkaa opettaneena (lukiossamme etupäässä heikkoja ja keskitason opiskelijoita) olen huomannut, että hyvin pieni osa opiskelijoista (lahjakkaimmat) kykenee itseohjautumaan siten, että he saavat optimaalisimmat valmiudet yo-kokeeseen, jossa korostuu asioiden ymmärtäminen – pelkkä ulkoa opiskelu johtaa vääjäämättä alisuoriutumiseen. Itseohjautuvuuden käyttö ei yksinkertaisesti onnistu oppiaineissa, joissa opetettavaa asiaa on paljon, asia on haastavaa ja se vaatii syvällistä ymmärtämistä.
- Opetussuunnitelman tekijät eivät ole pysähtyneet miettimään sitä, että vaikka maailma muuttuu, niin on asioita, jotka eivät muutu. Koulussa opetettava matematiikka on tästä hyvä esimerkki. Miksi jokainen opetussuunnitelma – uudistus myllää nämäkin usein aivan uusiin kokonaisuuksiin? Eikö järkevämpää olisi korjata edellisessä olevia vikoja / puutteita ja pitää perusrunko muuttumattomana oppiaineissa, joissa asiasisältö ei muutu. Näin toimittaessa saataisiin järkevämpiä kokonaisuuksia.
- Laaja-alaisen osaamisen tavoite toi lukioon (LOPS 2021) oppiainerajat ylittävät oppiainekokonaisuudet, joissa useamman eri oppiaineen moduulit yhdistetään. Ajatus sinänsä hyvä, mutta toimivuutta käytännössä ei mietitty loppuun saakka. Eri oppiaineiden moduulien vuosikierto vaihtelee ja samassa periodissa olevilla eri oppiaineiden moduuleilla ei välttämättä ole lainkaan yhteistä tartuntapintaa. Jos väkisin yritetään rakentaa yhteisiä kokonaisuuksia, niin oppiainekohtainen moduulin sisältö tai osa sisällöstä jää oppimatta syvällisellä tasolla. Näin koen sen ainakin omissa opettamissani aineissa (pitkä matematiikka ja kemia), joissa itseohjautuvuus opiskelutapana ei käytössä olevilla opetusmateriaaleilla ja tiukan aikataulun vuoksi onnistu, mikäli tavoitteena on asiayhteyksien ymmärtäminen ja yo-kokeissa menestyminen. Opettamieni aineiden yo-tehtävät ovat erittäin soveltavia ja siksi opetustapojen on tuettava asioiden ymmärtämistä – ulkoa opiskelu ei anna valmiuksia vastata soveltaviin yo-tehtäviin. Toisaalta opiskelijat eivät kykene itseohjautuen hakemaan opettamiini aineisiin liittyvistä laajoista sähköisistä ohjelmista olennaista. Mielestäni tänä päivänä, jolloin korkeakouluihin haettaessa yo-todistuksen painoarvoa on nostettu, opetuksen lukiossa tulee huomioida tämä.
- Emme myöskään saa sivuuttaa opettajien työmäärän lisääntymistä. Eri oppiaineista muodostuvien toimivien ja oppimisen kannalta järkevien oppiainekokonaisuuksien valmistelutyö vie opettajilta kohtuuttoman paljon aikaa. Epävarmaa on sekin, voiko opettaja hyödyntää tätä valmistelutyötä seuraavana vuotena, sillä ko. oppiaineiden vastaavat moduulit eivät välttämättä seuraavana vuonna satu samaan periodiin. Vuosien varrella, opetussuunnitelmien vaihtuessa, olen huomannut opettajien työmäärän aina kasvaneen. Näin kävi LOPS 2021 uudistuksessakin. Päättäjät, sen kummemmin kuin OAJ:kaan, ei puutu asiaan muuta kuin kauniissa kiitospuheissa.
Opetusneuvos Marjo Rissanen opetushallituksesta kirjoittaa Kalevassa 14.10.2021: ”Kehityskulkuun on puututtava. Tähän tähtää esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima Oikeus oppia– kehittämisohjelma, jossa tavoitteena on kaventaa oppimiseroja ja vahvistaa oppimisen tukea. Perusopetuksen laadun ja tasa-arvon ohjelmaan varataan kolmen vuoden aikana 180 miljoonaa euroa. Myös opetushallituksen asiantuntijat ovat työssä mukana. Lisäksi tuemme opettajien työtä esimerkiksi tarjoamalla täydennyskoulutusta ja erilaisia tukimateriaaleja.”
Omat kommentit ja kysymykset:
- Oikeus-oppia pitäisi olla aivan keskiössä kaikessa opettamisessa. Valitettavasti puutteellisesti toteutettu inkluusio on vienyt suurelta osalta oppilaita mahdollisuuden oppia. Nykyisellä resurssoinnilla (opetusryhmät liian suuria, liian vähän erityisopettajia / koulunkäynninohjaajia) tasa-arvo ei mitenkään voi toteutua, päinvastoin epätasa-arvo kasvaa opetusvastuun siirtyessä kotien hoidettavaksi. Päättäjien tulisi myöntää, että nykyisessä muodossa inkluusio ei toimi ja lähteä kehittämään toimivampaa mallia, jossa tehdään selkeät raamit ryhmäkoosta ja riittävistä tukitoimista.
Toivottavasti Oikeus oppia -kehittämishanke korjaa tilanteen, mutta uskon vasta kun näen sen toteutuneen käytännön tasolla. Hankkeen valmistelussa on tärkeä kuunnella kentällä työskenteleviä opettajia eikä pelkästään opetustyön ulkopuolisia asiantuntijoita. Jokainen meistä ymmärtää, että tämä tuo lisää kustannuksia. Olisin toivonut Marinin hallitukselta vastuullisempaa rahankäyttöä julkishallinnon menoihin. Kalliin oppivelvollisuusiän noston sijaan olisi pitänyt kohdentaa määrärahoja edellisten uudistusten, kuten inkluusion, toimivuuden parantamiseen ja oppimisvaikeuksissa kamppailevien oppilaiden tukitoimiin. Aikooko valtio jatkossakin kohdentaa lainarahaa kasvaviin koulupuolen menoihin? Miten käy toimivan inkluusion tai oppivelvollisuusiän noston tulevaisuudessa?
- Oppimiserojen kaventamisajatus on hyväksyttävä tiettyyn rajaan saakka. Silti meidän on hyväksyttävä oppilaiden lahjakkuus erot – toinen on musikaalinen ja toinen on matemaattisesti lahjakas jne. Olen kuullut sanottavan: ”Kaikki oppii kaiken matematiikassa kunhan oikein opetetaan.” Näin minäkin ensimmäisinä päivinä opettajana toimiessani kuvittelin. Matkan varrella olen tullut toisiin ajatuksiin. Olenkin kannustanut opiskelijoita saavuttamaan oman parhaansa ja mikäli pitkä matematiikka tuottaa vaikeuksia, ohjannut siirtymään lyhyelle matematiikalle ja etsimään vahvuuksia muista aineista. Tasokurssien poistoa kielistä ja matematiikasta perusteltiin tasa-arvolla. Oikein toteutettuna tasokurssijärjestelmä oli joustava ja mahdollisti tasolta toiselle siirtymisen. Samalla kullekin ryhmälle opetus pystyttiin suuntaamaan oikealla tasolla. Näin jokainen oppi omalla tasolla mahdollisimman optimaalisesti. Nykyisin oppimisvaikeuksissa olevien oppilaiden kohdalla asiaa yritetään paikata tukitoimia järjestämällä. Tämä ongelma olisi helpompi ja halvempi hoitaa taitotasokurssien avulla sen sijaan, että jokaiselle erikseen annetaan yksilöllistä tukea. En ymmärrä miksi tasokurssit nähtiin epätasa-arvoistavina. Jos näin on, niin lukioista pitää poistaa eriarvoistava lyhyt matematiikka ja siirtää kaikki opiskelijat suorittamaan matematiikasta pitkä oppimäärä. Tästä lyhyen matematiikan opiskelijat tuskin ilahtuisivat.
- Opettajat kyllä käyvät täydennyskoulutuksissa sen minkä jaksavat. Koulutustarjontaa on valtavasti niin paikallistasolla kuin opetushallituksenkin tarjoamaa koulutusta. Aiemmin opetushallituksen koulutukset keskittyivät Etelä-Suomeen. Toivonkin, että opetushallitus kiinnittää huomiota tasapuoliseen koulutustarjontaan koko maa huomioiden.
Esim: Opetushallituksen koulutus ”Kohti digitaalisia ylioppilastutkinnon kokeita” keskittyi Etelä-Suomeen (Helsingissä 31.3.2014). Vuodelle 2014 ei ollut määrärahoja järjestää koulutusta pohjoiseen osaa Suomea.
Opetusneuvos Marjo Rissanen opetushallituksesta kirjoittaa Kalevassa 14.10.2021: ”Kunnat ja muut opetuksen järjestäjät päättävät, miten opetussuunnitelmien mukaisia tavoitteita opetellaan käytännössä paikalliset olosuhteet huomioiden tai millaisia oppimisympäristöjä ne rakentavat.”
Omat kommentit ja kysymykset:
- Toivon, että jatkossa uudistuksia katsottaisiin kokonaisuuksina. Uudistuksia tarkasteltaisiin eri oppilaiden oppimisen, opettajien työmäärän, kuntien talouden ja valtion talouden näkökulmasta.
- Kuntien huono taloudellinen tilanne ja valtion velkaantuminen aiheuttavat säästöpaineita. Säästöjä on tehtävä, sillä rahaa ei ole ja velanottoa ei voi jatkaa ikuisesti. Liian usein ideologisten päätösten huonoa toimivuutta kentällä selitetään sillä, että kunnat eivät ole priorisoineet riittävästi opetukseen. Taloudellisissa vaikeuksissa painiskelevat kunnat pohtivat priorisoidaanko vähäisiä rahoja vanhusten huoltoon vai koulutukseen? Molempien laadukas toteutus, kun olemassa olevilla rahoilla ei onnistu. Opetuspuolen säästöjä, pitkään jatkuneiden leikkausten vuoksi, ei voi toteuttaa muutoin kuin ryhmäkokoja edelleen kasvattamalla tai vähentämällä entisestäänkin vähäisten tukihenkilöiden (erityisopettajat, psykologit, kuraattorit,…) määrää. Näiden säästöjen seurauksia saamme lukea mediasta.