Olen pitkään kritisoinut urheilu-uutisoinnin yksipuolisuutta – vammaisurheilijoiden saavutukset jäävät tämän tästä pimentoon. Paraurheilijamme edustavat monessa lajissa maailman huippua. Tämä nähtiin myös touko-kesäkuun vaihteen tienoilla ensin Sveitsin Arbonissa ja sitten parayleisurheilun EM-kisoissa Puolassa. Kisoissa tehtiin Suomen ennätyksiä, kauden kärkiaikoja maailmassa ja kahmittiin mitaleita Suomeen. Kalevasta en löytänyt mitään mainintaa parayleisurheilijoiden saavutuksista toukokuun kisoista. EM-kisojen osalta löytyi tieto vain kolmesta mitalista (Leo-Pekka Tähdelle kultaa, Marjaana Heikkiselle kultaa ja Esa-Pekka Mattilalle pronssia) vaikka parayleisurheilijoiden saalis EM-kisoissa oli viisi EM-kultaa, yksi EM-hopea ja kaksi EM-pronssia. Nämä muut mitalit eivät olleet Kalevan urheilutoimituksen mielestä uutisoinnin arvoisia saavutuksia. Kaleva on uutisoinut terveiden urheilijoiden kuten kolmiloikkaaja Senni Salmisen SE-tuloksia, mutta ei uutisoinut touko-kesäkuun vaihteessa parayleisurheilijoiden SE-tuloksia.
Vaikka tasa-arvo on jatkuvasti julkisuudessa esillä ja laki yhdenvertaisuudesta velvoittaa, niin tasa-arvoinen uutisointi urheilusaavutuksissa ei tunnu saavuttavan urheilutoimituksia.
”Jo pelkästään se, että jokin menettely, käytäntö tai päätös on johtanut tilanteeseen, jossa jokin ryhmä on joutunut eriarvoiseen asemaan, riittää syrjinnän määritelmän täyttymiseen.”
…ja lisäksi…
”Lähtökohtana oli lainsäädäntö, joka vahvistaisi yhdenvertaisuuden suojaa kattamalla entistä selkeämmin kaikki syrjintäperusteet, soveltumalla yhdenmukaisemmin kaikkiin elämänalueisiin ja asettamalla eri syrjintätilanteet mahdollisimman samanlaisten oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin. ”
Syrjintää koskeva laki velvoittaa myös urheilu-uutisoinnissa tasa-arvoiseen kohteluun kaikkien urheilijoiden osalta.
Miksi paraurheilijoiden saavutuksia ei noteerata? Näitä positiivisia esimerkkejä tarvittaisiin näinä vaikeina aikoina, jolloin monenmoiset nuorten ongelmat ovat lisääntyneet. Useiden vammaisurheilijoiden tarinat ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten vaikeudet voidaan voittaa. Saavutusten uutisointi ja siten julkisuus on tärkeää niin terveille urheilijoille kuin paraurheilijoillekin. Näkyvyys mahdollistaa sponsoreiden saannin.
Valotan hieman erään parayleisurheilijan taustaa. Toni Piispanen neliraajahalvaantui 17-vuotiaana karaten näytöstilaisuudessa. Kuntoutuksen jälkeen hän halusi jatkaa urheilua. Ensin hän harrasti pyörätuolirugbyä, josta siirtyi ratakelaukseen. Toni ei luopunut haaveesta lähteä lukion jälkeen opiskelemaan liikuntatieteelliseen, vaikka sinne pyrkiessään istuikin pyörätuolissa. Hän valmistui liikuntatieteiden maisteriksi ja työskentelee nykyisin Opetus- ja kulttuuriministeriössä, Valtion liikuntaneuvoston suunnittelijana. Toni on aina ottanut päämääriä ja sitkeällä työllä edennyt niitä kohti – vammautuminen ei ole ollut hänelle este. Hänellä on edelleen erittäin kurinalainen päiväohjelma, jotta treenit pystytään sovittamaan työn ja perheen kanssa. Tämän sitkeän ja määrätietoisen harjoittelun Suomen urheilugaala palkitsi ”Periksi ei anneta”-erikoispalkinnolla vuonna 2013. Tonin aiempiin saavutuksiin voi tutustua sivustolla www.tonipiispanen.fi. Toistaiseksi huikein saavutus lienee paralympialaisten kultamitali, 100m kelauksessa T51-luokassa, Lontoossa 2012. Olin itse paikalla kokemassa hetkeä, jolloin presidentti Sauli Niinistö laittoi kultaisen mitalin Tonin kaulaan. Ovatko nämä saavutukset vähemmän arvokkaita kuin terveiden urheilijoiden saavutukset?